With or without you - Mikkeli

Kerronpa mitä tarkoittaa kotikaupunki.

Se tarkoittaa sitä, että juuri, kun saat hiki päässä kiivettyä rautatieasemalta torille, niin ensimmäisellä terassilla, jonka ohi kävelet, istuu se tuttu tyyppi, joka pongaa sinut, ja sen jälkeen "kaikki tietää", että olet saapunut kaupunkiin. (Vielä en ole onnistunut selvittämään, ketä ne "kaikki" ovat, mutta menneessä elämässä juuri tässä kotikaupungissani se oli suurin, pahin mahdollinen uhka - "mä kerron kaikille, millainen sä olet ja mitä sä olet tehnyt.")

Se tarkoittaa, sitä, että minuuttia myöhemmin törmäät lukion luokanvalvojaasi, ja mietit hetken, että pitäisikö moikata, kun et ole moikannut viimeiseen 18 vuoteen häneen satunnaisesti törmätessäsi  (se on vain ollut niin uncool) - ja nyt kun vihdoinkin voisit moikata, niin mietit, muistaako hän edes sinua, kun et itsekään entisenä opettajana muista läheskään kaikkia, ketä olet opettanut. (Ylipäätään se, että mietit, pitäisikö moikata vai ei - se on vahva merkki kotikaupungista. Nykyisessä kotipaikassasi sitä ei pidä miettiä - voit nyökätä hiljaisesti päätä jokaiselle, joka näyttää tutulle, jos satut heidät huomaamaan.)

Se tarkoittaa sitä, että liikennevaloissa huomaat suojatien edessä olevassa ensimmäisessä autossa lastesi sedän.

Se tarkoittaa sitä, että kadunkulmassa huomaat ala-asteen ihastuksesi, joka on onnistunut kasvattamaan kohtalaisen kaljamahan (itse vedät omasi sisään).

Se tarkoittaa sitä, että pystyt sanomaan lähes jokaisesta vaatekaupassa pyörivästä keski-ikäiseltä näyttävästä naisesta, kuinka monta luokkaa ylempänä hän oli sinua koulussa.

Se tarkoittaa sitä, että Mäkkärin juoruikkunassa istuu yksi pahimmista all time -vihollisistasi (tietenkin lihavana ja tukattomana), kääntyy katsomaan perääsi ja heilautat takapuoltasi yhden ylimääräisen kerran ainoastaan siksi, että tiedät hänen kääntyvän katsomaan perääsi.

---

Halusin ehdottomasti ja varta vasten mennä syömään ravintola Hillaan, koska olin kuullut siitä paljon hyvää. Tämä oli siis jopa ihan missioon viitattavissa oleva suunnitelma.

Hillan sisustusta kuvaisin termillä "industrial meets pellava" - ikkunattomaan pohjakerrokseen oli luotu ilmava (loistava ilmastointi) ja mukavan hämärä ilmapiiri. Ravintolan etuosassa loungen puolella pöydät notkuivat likaisia astioita. Varsinainen ravintolapuoli, joka oli erotettu katosta roikkuvilla suurilla pellavakankailla, oli täynnä asiakkaita. Minua vaan edelleenkin jaksaa hämmentää se, että kun kuvittelen Suomessa tulevani edes himpan hienompaan ravintolaan, niin kukaan ei tule vastaan tai ohjaamaan pöytään.

Päättäväisenä en kuitenkaan lähtenyt tönimään läpi lähes täyden ravintolan, vaan odotimme itsetuotetun ravintolaseurani kanssa niin kauan, kunnes meidät huomattiin.

Ravintolassa oli kaksi tarjoilijaa salin puolella, joka oli ehdottomasti liian vähän - vaikka ravintola tyhjenikin jonkun verran meidän annettuamme tilauksemme. Keittiön puolesta en osannut sanoa. Omaa ruokaamme saimme odottaa puoli tuntia, ja niin monta kertaa tuli sellainen olo, että ei hemmetti, tuon on pakko olla meidän annos - mutta ei. Muutkin saivat odotella, ja sen näki ilmeistä. Kolme pöytään istunutta naista odottelivat, ennen kuin kukaan toi heille edes ruokalistoja. Laskuja sai odotella. Ihan kaikkea sai odotella, ja kaksi tarjoilijaa silti kipitti sen minkä jaloistaan pääsi. Baarin puolella ei ollut ketään koko ajan palvelemassa, ja sain aitiopaikalta tarkastella, kun kaksi erillistä asiakasta kävi hetken istumassa baaritiskillä, odotteli ja odotteli, ja poistui sitten, kun ketään ei tullut heiltä kysymään, mitä juomaa he ottaisivat.

A la carte -listalla ei ollut mitään sellaista wow-faktoria muuten kuin hintojen osalta, joten söimme molemmat tylsästi pekonipossua (18,90€) --- joka oli tasoltaan grilliruokaa plussattuna tuoreilla rucolanlehdillä. Kalafiiliksillä en ollut, ja kanan syöminen tuntuu aina niin tylsälle - listan pihvit olivat huiman hintaisia. Viinilistalta valitsin aluksi Mondavin Chardonnayltä ja ruuan kanssa Hardy'sin Nottage Hill Shirazia.

Kun vihdoin sain 52 euron laskuni kahdelle, niin vitutti vain niin, että halusin pois nopeasti. Raskas possu vei kaiken energian vatsaan. Ärsytti, että niin innolla odotin ja sitten koko setti oli vain niin floppi. Väärä ajoitus (lauantai-iltapäivä) ja ehkäpä olisi sitten pitänyt syödä enemmän - alkuruokineen. Ilman kiirettä itse. En tiedä. Hyvällä aikomuksella sinne menin, muttei siitä mitään tullut. Vähintään puolet ravintolassa syömisessä on palvelua (nääs kotonaankin voi syödä), mutta vaikka Hillan tarjoilijat olivat ehdottomasti todella ystävällisiä ja asiansa osaavia, niin se ei vain auta, jos työtä on liikaa verrattuna työntekijöiden määrään.

Hillassa on interiöörinsä puolesta potentiaalia minun mielessäni, mutten tiedä, milloin annan sille toisen mahdollisuuden.
---

Mikkeli-seikkailuni jatkuvat iltaan, joten tuttupongaus jatkuu.