Meikäläisen toinen shoppailupäivä ei mennyt oikein nappiin. Mulla on ollut hirveä tuleva ja menevä rinta/vatsakipu koko parin viikon ajan, ja just kun astuin Gallerian ostoskeskukseen, niin meinasi mennä jalat alta. Otinkin sitten jonkun aikaa lukua yhdellä mustalla sohvalla ja mall policekin tuli jo, kysymään että onko kaikki ok. Aikaa shoppailuun oli rajoitetusti, koska T haki mut Mosaicista, ja meni sitten itse takaisin töihin. Olo ei kuitenkaan parantunut, joten hoipuin takaisin Starbucksin kulmille, jossa meidän piti tavata ja sainkin siinä sitten alas hieman sandwichiä, ja olo olikin sitten tyypillisesti loistavan taivaallinen ja shoppailuaikaa oli enää puoli tuntia, joten sitten juoksin Neiman Marcusin läpi (en edes haaveile ostavani sieltä mitään ikinä)... Tyhjää vain löi joka paikassa, ja olin liian järkevä ostosten suhteen, joten sitten ajattelin että T nauraa mulle, jos mä en taaskaan osta mitään, joten sitten panikoin Victoria's Secretillä ja ostin sieltä mitä siellä nyt myydäänkään...
Suunnitelmissamme oli grillata erilaisia makkaroita altaan reunalla illalla, ja tunti hurahti taas Central Marketissa valkaten makkaroita ja viiniä. Ylläri olikin sitten se, ettei grillissä ollut kaasua! Joten makkarat uuniin.
Aamulla suuntasin Hobbyn lentokentälle. T jäi Houstoniin, mutta lähteäkseen vain seuraavana päivänä Kanadaan kyläilemään kaverinsa luokse. Lento Houstonista Dallasin Love Field - lentokentälle kesti vajaan tunnin ja maksoi alle 50 euroa Southwestillä. Love Fieldiltä otin paikallisbussin Downtowniin (maksoi hurjat 1.50, ehkä rikkaat menee taksilla, mutta ihan tyhjä bussi oli ja varmaan meni yhtä nopeasti)... hyppäsin pois hieman väärällä kohdalla, kun bussikuski ei ollut kovin informatiivisella tuulella, ja sopivasti irtosi kengästä korkokin lähes kokonaan kun tallustin katuja, mutta tiesin kyllä koko ajan missä olin. Muutaman korttelin välin ehdin kävellä ja hyppäsin paikallisjunaan, sama lippu kävi siihen edelleen ja sitten Union Stationille, jossa vaihdoin junaa. En ehtinyt ostaa lippua, joten pummilla matkustelin ja juttelin mukavan konduktöörin kanssa koko matkan Pois jäin taas kentän lähellä olevalla asemalla ja hyppäsin parkkipaikan ilmaisbussiin, jossa jouduin ottamaan valokuvan University of Texasin proffasta John Paulista, joka liikkuu ketterästi rollaattorilla ja etsii mielellään hieman kypsempää 60 + suomalaista naista. Kumma juttu että kaikki tyypit täällä on aina tohtoreita oman väittämänsä mukaan, mutta mutta... välittyvä fiilis ei aina ole sellainen! Parkkipaikalla vielä vaihto lentokentän ilmaisbussiin ja sitten Fort Worthin kentälle.
Tarinan opetus on lähinnä se, että näissä suurissa amerikkalaisissa kaupungeissa julkinen liikenne on äärimmäisen halpaa, sujuvaa ja joustavaa, jos pikkaisen viittii katsoa etukäteen vinkkiä vaikkapa interneetin ihmeellisestä maailmasta eikä aina ota vaan sitä taksia... Tietty taksikaan ei ole kallis, mutten välttämättä tykkää hirveesti kaikista niistä taksia ajavista helppoheikeistä.
sunnuntai 8. maaliskuuta 2009
Houstonista takaisin Dallasiin
tiistai 3. maaliskuuta 2009
San Antonio - Austin
Viime keskiviikkona meidän piti lähteä purjehtimaan Zippytyllä, mutta tuuli oli niin kova, ettei uskallettu lähteä kahdestaan hieman tuntemattomille vesille. Päästiin kuitenkin fiiliksiin hieman kun istuttiin veneen kannella. Kaikki Seabrookin sataman veneistä olivat Ike - hurrikaanin jäljiltä huonossa kunnossa. Torstaiaamuna meinattiin kokeilla onnea uudelleen, mutta kova tuuli jatkui, vaikka lämpöä olikin jo 24, joten liikenneväline vaihtui sitten autoon ja suunnattiin luoteeseen kohti San Antoniota. Siellä hotellina oli Hilton Palace del Rio ja muuten se oli samanlainen kuin kaikki muutkin tähän mennessä, mutta siinä oli oma parveke ja hotelli oli aivan joen rannalla, joten näkymät 19. kerroksesta olivat huikeat sekä kauemmas että suoraan alaspäin. Riverwalk on joen rannalla oleva kapea kävelykatu molemmin puolin jokea ja sen varrella on ravintoloita toinen toisensa perään. San Antoniossa käy hirveästi turisteja vuosittain ja voin kuvitella, että Riverwalk on suoraan helvetistä high season - aikaan, mutta nyt siellä oli oikein ihanaa, istuskella terasseilla, juoda lasillinen pinot grigiota ja siirtyä sitten seuraavaan ravintolaan. Joten siinä sitä sitten olikin ohjelmaa päivälle tarpeeksi, eli syömistä, juomista, syömistä, juomista, juomista ja juomista. Tosin paikka tyhjeni yllättäen jo iltakymmenen aikaan, jonka jälkeen enää muutama paikka oli auki. No, tietenkin Hiltonin alakerran irkkupubi oli myöhempään auki, joten siellä sitten istuttiin vetämässä ilmaisia pähkinöitä ja laulamassa singalongia aamutunneille asti.
Seuraava aamu meni yllättäen sitten chillaillessa hotellihuoneella. Puolenpäivän aikaan päänsäryt olivat hellittäneet sen verran, että kyettiin suunnistamaan pakolliset siktsiingit eli Alamo, joka oli linnoitus ihan kaupungin keskustassa. Varsinainen Alamo oli alunperin 1700 - luvun alussa lähestyssaarnaajien ja heidän intiaani"käännynnäistensä" koti. 1800 - luvun alussa siellä pitivät kotipaikkaa ratsuväki, ja siellä oli sekä vallankumouksellisten että rojalistien tukikohta kymmenvuotisen Meksikon itsenäisyystaistelun aikana. Varsinaiset Alamon taistelut - 13 päivää - käytiin vuonna 1836. Tämän enempää en paikan historiaa amatöörimäisesti kommentoi, mutta paikassa kannattaa pistäytyä. Suomalaisittainhan se ei liity meihin mitenkään, enkä muista, ollaanko tuota käyty ollenkaan missään historian opinnoissamme läpi (tuskin), mutta jos haluaa tietää lisää amerikkalaisuudesta, niin Alamon opastetut, ilmaiset kierrokset ovat hyvin vaikuttavia ja valaisevia. Toki yksi Alamon taisteluissa kuollut sankari oli Davy Crockett, josta monet ovat kuulleet ja lukeneet, ja minäkin olen jonkun kirjan hänen seikkailuistaan lukenut, mutta se ei liity vielä Alamoon ollenkaan.
Alamoon oli ilmainen sisäänpääsy, ja paikka on auki maanantaista lauantaihin klo 9 - 17.30 ja sunnuntaisin aukeaa tuntia myöhemmin. Paikka on auki joka päivä lukuunottamatta joulua.
Illaksi saatiin liput San Antonio Spursin koripallopeliin... Tosin peli oli loppunmyyty eli netistä ei lippuja saatu vaan hotellin respan kautta ja yllättäen maksetiin 50 dollaria ehkä paskoimmista paikoista koko ottelussa, varsinkin kun normaalisti liput niille paikoille maksaa 20...No, tulipa nähtyä koripalloa. Kaukaa :) Eli katottiin eka puoliaika ja sitten istuttiin oluilla...
Kahden San Antonion päivän jälkeen suunnattiin sitten Austiniin, joka on osavaltion pääkaupunki. Se vaikutti hirvittävän pienelle paikalle suurempien kaupunkien jälkeen. Siellä Radisson SAS, joka oli kyllä ihan hieno (hirvensarvilamput aulassa, suuret nojatuolit ja takkatulta) mutta remontin tarpeessa ja se on menossakin remonttiin..Austin pääravintolakatu oli 6th Street, jonne pitäisi joskus mennä moneksi päiväksi syömään ja juomaan. Lauantaina olisi kannattanut varata pöytä, yritettiin moneen ravintolaan sisään, mutta moniin oli 1,5 tunnin jonot joten sitten ihan säkällä päästiin Old Pecan St Cafe - ravintolaan, jossa söin lähelle ehkä parhaimman pihvin ikinä tai ainakin pitkästä aikaa, ihana pieni ravintola, tosi hyvä palvelu ja kahden ruuat plus karahvillinen viiniä ja puolikas jälkiruoka maksoi vain 60 dollaria... Hyvät fiilikset jäi paikasta...