En minä ehdi kirjoittaa koko tarinaa loppuun. En Barcelonasta, enkä mistään muustakaan kaupungista tämän kesän kaupungista. Olen liian kiireinen elämään tätä hetkeä ja tulevaa. Pyhiä aikomuksia toki on mielessäni ollut kerta jos toinenkin, mutta jossakin vaiheessa Mustaa Pömpeliä dyykatessani heitin surutta jokaisen esitteen ja pienen käyntikortin paperikierrätykseen. Paitsi Sen yhden baarin. (L'ascencsor Coctel Bar - Bellafila 3.) Johon kävelit kuin elokuvaan, jossa baarinomistaja teki juomatilausta ja nenänsä ryhmyisyydestä ja punaisuudesta päätellen oli itsekin maistanut muutaman jossain vaiheessa. Baaritiskin lampun rautakehikon kiemuroihin oli kieritetty rulliksi pieniä paperilappuja. Kun omistaja häipyi takahuoneeseen, otin yhden rullista, ja sanoin englantilaiselle pubinomistajalle, baariseuralaiselleni, luuliko hän niiden olevan rukouksia.
Please let me meet a beautiful girl.
Rutistin paperin käteeni omistajan palatessa takaisin. Silitin sen polvea vasten suoraksi, ja mietin, kelle se oli kirjoitettu, ja kuka se on oli kirjoittanut. Englantilainen tarttui lappuun, pyöritti sen takaisin rullaksi ja laittoi takaisin kattolamppuun.
Menkää sinne Barcelonaan. Ei voi olla huono valinta - kellekään. Olin viimeiset päiväni yhden tähden hotellissa Hotel Barbarassa, joka oli huorakadun poikkikadulla ja saatoin lähes tiputtautua Las Ramblasin vilinään - kävellen sen matkaa, että saatoin hetken valmistua kadun vilinään. Location, location, location. Huoneeni oli maailman pienin ja siistein, muttei suinkaan halvin sillä hetkellä kaupungissa, jonka hotellit täyttyivät pikku hiljaa yksitellen ääriään myöten fiestan vuoksi. Turkkilainen vastaanottovirkailija oli niin ystävällinen, että hän keräsi kaikki ympärilleen olemaan iloisia ja nojailemaan tiskiin. Viis tähdistä!
Vakaa aikomukseni oli toki mennä vielä laivalla Italiaan - katsoin jo aikataulutkin ja melkein varasin hytin, mutta en mennyt sittenkään. En tiedä, miksen. Tunnustan, että söin joka päivä ainakin kaksi lounasta ja kaksi illallista ja join aivan hirvittäviä määriä liian kitkerää, halpaa valkoviiniä ja loputtomia kannullisia sangriaa, ja kävin ainakin kymmenessä irlantilaisessa pubissa. Viimeisen yöni vietin lentokentällä pistorasian vieressä ladaten iPadia ja kannettavaani satojen muiden kanssa - lompakkoni ei kestänyt maksaa 300-500 euroa niistä keskustan hotelleista, joissa tilaa olisi vielä ollut. Joku sanoi, että kai sen kokoisessa kaupungissa nyt vapaa hotellihuone löytyy. Sanoin takaisin, että jos, niin varmasti kerrot minullekin. Lensin kotiin Air Berlinillä Berliinin kautta.
Menen takaisin Barcelonaan, pian. Monesti. En kuitenkaan muuta sinne, niin kuin monet matkailijat tuntuivat sanovan. Maksani eikä vatsani kestäisi sitä kaupunkia.
---
Barcelonasta tultuani vietin hetken, päivän maaten sängylläni tuijottaen kattoa, yksin kotonani, miettien, oliko se sitten siinä - kesäni. Ei. Joten suuntasin junalla vanhan ystäväni luokse Kuopioon. Perheen pakettimatkalta löydetyn ystävän, joka pyysi joskus jäätelölle Jugoslaviassa vuotta ennen Jugoslavian sotaa, jolloin minulla oli lumipesty farkkuhame, raitapaita, krepatut hiukset, sinistä ripsiväriä ja lähes valkoista huulipunaa. Siitäkin on 22 vuotta.
Kävimme alkoholinhuuruisella piknikillä Hietasalossa kuunnellen bändin soittamaa musiikkia, katsellen ihmisten tanssia hiekalla, ja istuimme loppuillan heinäkuun viimeisten iltojen hämärässä veljeni purjeveneen kannella juomassa "N-määrän" todella vahvoja rommikolia. Shoppailua, syömistä ja lisää juomista, sekä maailmanparantamista. Mene Kuopioon. Olen pahoillani, jos sinulla ei ole kuopiolaista ystävää - mutta varmasti saat sellaisen helposti. Söin loistavaa ruokaa Introssa - ja tietenkin Rossossa olin jokseenkin hilkulla TAAS saada punaista pinot grigiota. Se on niin kumman vaikeaa, että jos on ihan ravintolassa töissä, ja ravintolan ruokalistalla on se 10 eri viiniä (loogisesti 5 punaviiniä ja 5 valkoviiniä), että jos vaikka ihan opettelisi ne viinit ulkoa. Että voisihan sitä kuvitella, että jos on ravintolassa töissä, niin olisi jopa ihan jotain mielenkiintoakin sitä ruokaa ja juomaa kohtaan. Mutta ei...
---
Kuopiosta matkalla Mikkeliin ja Lahteen ja Helsinkiin nappasin junaan mukaani vanhemman tyttäreni - huumaantuneena jatkuvista lentoonlähdöistä, jatkuvasta liikkeestä. Ensin ajattelimme telttailua ja pyöräretkeä jonnekin - jonnekin, mutta se olisi tietenkin vaatinut paitsi yhden pyörän ostamista (joka maksaa yhden lennon verran), myös vähemmän sateisen paikan löytämistä. Lennonvaraussivustojen vinkuessa diskasimme Berliinin ja Lontoon - ja okei, se New York kolmessa päivässä ei voinut olla kovin järkevä yritys. Varasin lennot Air Balticilla Riikaan.Olinkohan juuri sanonut, että saatan ikuisesti boikotoida Air Balticia. Joskus ei vaan näköjään ole muita vaihtoehtoja...
---
Menkää sinne Riikaan! Tsah, en tiedä Riikasta edelleenkään mitään, koska en ehtinyt ottaa mitään selville etukäteen (blondimatkailua) ja tutustuin maan valuuttaankin vasta lentokentän pankkiautomaatista. Varmasti Riikassa on paljon nähtävää ja koettavaa - itse keskityimme - yllättäen, kuuntelemaan paikallisia bändejä, juomaan virgin mojitoja, syömään uskomattomia ruoka-annoksia, ostamaan vaatteita, jonka merkkisiä ei saa Suomesta. Ihailemaan vanhan kaupungin kauniita taloja. (Öisin tein töitä, mutta hotellin respan yöpäivystäjä alkoi katsoa pornoa keskiyön jälkeen, jolloin langaton nettiyhteyteni katkeili pahasti.) Mitään muuta emme ehtineet kolmessa päivässä, mutta lupaan, että menen sinne uudelleen, ja vielä piankin! Olen todella pahoillani osoittamastani sivistymättömyydestä ja tietämättömyydestä, mutta satun olemaan hedonisti, ja kieltäydyn myöskin häpeämästä toimintaani - ja speksit voi aina toki lukea jostakin tärkeän näköisestä matkaoppaasta. Suosittelen Riikaa varsinkin 180-senttisille 41-42-kokoisilla kengillä varustetuilla blondeille - paitsi, että saat olla siellä ihan rauhassa, koska joka toinen vastaantuleva nainen näyttää samalle, niin sieltä myös löytyy sen kokoisia kenkiä, joita kyseiset otukset pitävät jaloissaan. (Löysin täydellisen second hand-kenkiä myyvän liikkeen, joiden kengistä ei niiden käytettävyys näkynyt muuten kuin hieman pohjien kulumisena.) Itse ostin kolmet. Sen voin sanoa, että paikallisliikenteen bussilippu maksaa 0,70 latia - tärkeä tieto! Ja taksi lentokentältä maksaa huijaritaksikuskin kyydissä 30 latia ja normaalisti ehkä reilun 10 latia.
Riikasta menin jokseenkin hyvin suoraan Jyväskylään ralleihin (tokihan saimme hajun ralleista tänä vuonna myös Lahteen), ja jos olisin tiennyt, että vietän Jyväskylässä kesän parhaat hetkeni, niin olisin suosiolla jättänyt väliin Shanghain, Barcelonan ja Riikan. Koko setin. Ja varmaan muutaman muunkin reissun. Muutaman vuodenkin.
Jyväskylähän on toki todella tuttu kaupunki minulle menneestä elämästäni, mutta on sinnekin tullut kaikkea uutta - liikkeitä ja ravintoloita, ja joku on lopettanut, vaihtanut nimeään, siirtynyt toiseen paikkaan. Mainitsemisen hyvää ruokaa sai Foodista, jonka viinilistalta löysin uuden suosikkiviinin suosikkiviinisuosikkeihini ;) ja missä ravintolassa ikinä voit saada mitään viinipullollista alle 30 eurolla!
Koulujen alun myötä olen siis palannut hetkeksi aloilleni, mutta Lahdessakin olen ehtinyt sen verran tutustua uusiin kuvioihin, että uskaltauduin viikonloppuna käymään legendaarisessa Torvessa kokemassa musiikkia. Olen kyllä suunnittelut käyväni siellä joskus, mutta ajankohta ei ollut tarkasti selvillä. Torvi on mahtava paikka, mutten tietenkään suosittele sitä kaikille, enkä yritä edes selittää Torvea - se pitää kokea kaikkine kuvankauniine wanna-be-intiaanipoikineen, joilla on haisevat rastat.
Samalla tietenkin sain hieman miettiä, mitä haluaisin näyttää Lahdesta muille. Kesällä tietenkin sataman, koska se on täynnä elämää, ja saa olla veden äärellä. Mukkulan rannan vanhat tammet ja vihreät nurmet. Ravintoloista Santa Fen, vaikka sellainen on Helsingissäkin, tai Mamma Marian, jossa pääsee halvalla ja nopeasti suoraan Italiaan. (Ja jossa ruoka sattuu olemaan yksinkertaisen hyvää, silti halpaa ja hintaan kuuluu myös ystävällinen palvelu.) Ensi kerralla ehkä Taivaanranta, Roux ja Casseli? (Miten kummassa hieno yritykseni puhua joistakin nähtävyyksistä päätyy kuitenkin luetteloon ravintoloista...)
Oh, ja tietenkin oma salapaikkani torin reunalla.
---
Täten kuittaan kesän matkat pakettiin tähän mennessä. En silti vielä myönnä, että kesä olisi ohi.
maanantai 15. elokuuta 2011
Liike on tärkein
lauantai 6. elokuuta 2011
Drugs and... - Barcelona osa 3
Kaipa sitä voisi vihdoinkin kirjoittaa loputkin kesän seikkailuistaan tänne, ennen kuin unohtaa kokonaan - hyvä merkki siitä, että lienee omistaa elämän, on se, ettei juurikaan ehdi kirjoittaa. Tässä välissä olen tietenkin ehtinyt Barcelonasta takaisin Kuopioon, ja siitä saman tien Mikkelistä Lahteen ja Riikaan, Riikasta Lahteen ja Jyväskylään... Tietenkin turha sanoa, että mielestäni jokainen noista paikoista on ihan yhtä hieno omalla tavallaan:)
Kolmas päiväni Barcelonassa - jonka suunnittelin rantapäiväksi - alkoi kaatosateella, joten yritin saada töitä kokoon hostellin ravintolassa puoleen päivään asti, ja sitten varasin matkani hotellikseni hieman Passeig de Gracialta syrjässä olevan Silkenin, joka on hieman ylemmän tason hotelliketju, mutta kuitenkin vielä ihan kohtuullisissa hinnoissa. Silken oli todella kauniisti uudistettu vanha rakennus, jossa oli mielettömän korkeat huoneet, kauniit huonekalut, ja ylipäätään hotellista tuli enemmän sellainen fiilis, että olisi tosi makeassa kodissa kuin hotellissa. Persoonallista kaikin puolin.
Naputtelin vielä hetken töitä, ja sitten kävelin La Ramblasia pitkin sillä periaatteella, että menen siihen ravintolaan, jota ensimmäisenä joku sisäänheittäjä ehdottaa - sain kävellä hetken tien oikeaa puolta kohti rantaa, ennen kuin kohtaloni puuttui peliin. (Kumma juttu, että kun kohtalolle antaa vapaat kädet päättää puolestasi, niin sitä ei juurikaan kiinnosta tehdä mitään järisyttäviä päätöksiä elämäsi suhteen.) Pistin kyllä paikan kuitin talteen, mutten löydä sitä, joten ei voi muistaa, mikä kyseinen ravintola oli - söin paellaa (jonka valmistaminen monessa paikassa kestää kauan ja monesti sitä myös valmistetaan vähintään kahdelle). Sellaisen huomion kuitenkin tein, että La Ramblasin varrella olevat ravintola olivat kalleimpia suhteessa ruuan laatuun - ja sivukaduilla ruoka on jo huomattavasti halvempaa.
Päämäärättömässä oleilussani siirryin seuraavaksi istumaan Molly's Fair Cityyn, irkkupubiin Carrer De Ferranin varrella, joka on yksi La Ramblasin poikkikatuja, ja vieri vieressä ravintoloita, baareja sekä pienimuotoisessa mittakaavassa vaateliikkeitä, herkkukauppoja ja matkamuistoliikkeitä. Barcelonan koukuttavinta antia olikin loppujen lopuksi ihmiset, jotka tulivat kaikkialta ympäri maailmaa. Yksin matkustavana naisena koin, että voin ihan hyvin jutella "vieraille miehille" baareissa ilman, että itse tai vastapuoli alkaa kuvitella mitään. Barcelonassa nimen omaan siis pystyin harrastamaan chatting uppia kelle tahansa, joka sattui nojailemaan samaan baaritiskiin, tai paremman puutteessa juttelemaan baarimikoille. Juttelin vieressäni istuvan skottipojan kanssa parisen tuntiakin, saksalainen baarimikko osallistui keskusteluun huvittamalla meitä erilaisilla aksenteillaan, ja ulkona oli jo pimeä, ja minulla uudestaan nälkä, kun suuntasin vastapäätä My Bariin (irkkupubi) ja Temple Bariin... Lisää small talkia baarimikoille - Temple Barin "aidossa irlantilaisessa" pubissa oli nepalilainen baarimikko!
Kävelin vielä illan pimeässä satamaan, istahdin yksin Tapa Tapa-ravintolan pöytään, jossa oli tarjoilija puhui hieman suomea. Söin tapaksina friteerattuja mustekaloja ja sain seuraa vastapäisen pöydän työmatkalla olevasta ruotsalaisesta Andersista, joten illan kieli vaihtui englannin ja ruotsin sekoitukseen. Satama-alue menee kiinni jo aikaisin, yhdeltä yöllä, ja Anders heitti "I feel like clubbing", joten suuntasimme La Ramblasin varrella oleviin yökerhoihin, BLVD:iin, jossa on kolme eri huonetta, joissa kaikissa soitetaan hieman erityyppistä musiikkia. Sisäänpääsy klubeihin ainakaan nyt ei maksanut mitään, sillä sisäänheittäjät työnsivät käteen kortteja, jotka näyttämällä pääsi sisään ilmaiseksi - ja samanlaisia kortteja sai myös monien hotellien aulassa olevista esitetelineistä. BLVD oli täynnä 10 -15 vuotta nuorempaa porukkaa, aivan täynnä,ja auki kuuteen asti aamulla.
Yökerhojen edustat olivat täynnä niin ikään huumediilereitä, ja toisen paikan (jonka nimeä en armollisesti muista) intialaisella omistajalla oli suuret intressit selittää parhaimmasta kokaiinista, mitä hänen tuntemillaan diilereillä oli tarjolla 50 euron hintaan. (En ole kokeillut, eikä kuulunut tämänkään matkan repertuaariin, mutta viidelläkympillä... ? Gimme a break...) Kun klubit menivät kiinni, kesken olevat juomat kaadettiin muovimukeihin, ja sinut työnnettiin ulos muki kourassa.
Sanoivat, ettei La Rambla lepää ikinä. Mutta aamuyöllä, kun kävelin sitä pitkin paljain varpain, siellä ei ollut muita kuin minä ja huumediilerit, joilta sai myös punaisen tölkin olutta eurolla.