Toisena aamuna hotellilla varasin hostellin Hostelbookers-palvelusta, koska olin päättänyt kokeilla kaikkea, eri tasoilla ja eri paikassa joka yö, mutta lisäksi myös säästää hieman rahaa. Nuorempana, paljon nuorempana, olin paljonkin hostelleissa, ja edellinen todellinen hostellierehdys oli Nashvillessä kolmisen vuotta sitten, jossa ajattelin verestää ihania muistoja, muttei se-kään ollut kovin ihanaa.
Hostelbookers toimii niin, että netin kautta varatessa 3 euroa menee varausmaksua, joka jää hostellille joka tapauksessa, jos peruuttaa varauksen. Loput summasta maksetaan hostellilla. Barcelonan hostelleissa ei ollut juurikaan valikoimaa, kahdessa oli tilaa, ja tämä oli Equity point, joka on itse asiassa ketju, jolla on hostelleja monissa eri kaupungeissa ympäri maailmaa. Valitsin 8 hengen huoneeen (olisi ollut 16:n sängynkin huone, jos olisi siltä tuntunut.) Hintaa varausmaksun lisäksi oli siis 27 euroa, ja se sisälsi aamiaisen. Lisäksi samaan settiin sain aluslakanan ja tyynyliinan, muttei päällyslakanaa tai peittoa – sellaisen olisi saanut 2 eurolla. Suosittelen tuota paikkaa Barcelonassa ihan mielelläni, ja varsinkin, jos varaa aiemmin, voi saada privaattihuoneen tai vaikkapa perhehuoneen.
Yritin aamulla vielä tsekata sähköpostia hotellilla, mutta se ei onnistunut. Kokeilin vaikka mitä – sitten tajusin, että koska olin irtisanonut mun kaikki Saunalahden palvelut sen jälkeen, kun meidän taloon tuli ilmainen dna-yhteys, niin kivana yllärinä koko käyttäjätilini sähköposteineen oli myös kadonnut bittiavaruuteen. (Tämä on mielestäni uskomatonta, kyllä aiemmin on aina jäänyt tili olemaan, vaikkei siitä enää sähköpostia lähdekään.) Eipä siellä olekaaan kuin viiden vuoden ajalta kaikenlaisia tärkeitä käyttäjätilien kirjautumistietoja ja muuta, mitä en ole kirjoittanut talteen. No, päästyäni hostellille tajusin sellaisen jutun, että miniläppärini halusi Windowsin käynnistyslevykkeen, mikä on siinä mielessä hupaisaa, ettei kyseisessä laitteessa ole cd-asemaa ollenkaan. Mikään ei onnistunut- kone ei suostunut lähtemään päälle komentorivin kautta eikä mistään muualtakaan, koska se ei yksinkertaisesti edes mennyt minnekään.
Mikä painajainen! Tuntui vähän aikaa siltä, kuin olisi koko identiteetti varastettu. Periaatteessa kaikki, mitä tarvitsin, oli joko sähköpostissani, tai tietokoneellani.
VARMUUSKOPIOINTI ON RAUTAA! Ja ehkäpä jotain kannattaa joskus kirjoittaa ylös...
Tähän väliin pitään sanoa se, että koska teen tällä hetkellä kokonaan ja pelkästään käännöksiä, enkä usko, että enää yli 10 vuoden jälkeen kouluttajana palaan niihin töihin ihan heti. Periaatteessa voisin toki ottaa vastaan (huomaa, ottaa vastaan, niin kuin työnhakuni yleensä toimii, en hakea mitään paikkaa) jonkun kivan homman ”ihan oikeassa työpaikassa”, jos sellaista tarjoittaisiin. Oikeata lomaa – siis kokonaista päivää, etten olisi tehnyt töitä mitenkään, olen viettänyt viimeksi vuosi sitten Neitsytsaarilla. Tässä on näes ihan sellainen logiikka, että jos en tee töitä, niin sitten ei tule rahaakaan. No, monet sanovat sitten, että mikset pidä lomaa vaikka viikkoa ja ole tekemättä töitä. Kun en halua! Toki, jos tiedossa olisi joku niin mahtava juttu kun BVI, niin tietenkin pitäisin, tai jos minulla olisi matkaseuraa. Mutta koska tiedossa oli epämääräistä häröilyä, niin olin suunnitellutkin niin, että teen töitä 7-10 tuntia päivässä, joka on kuitenkin paljon vähemmän kuin mitä teen normaalisti kotosalla. (Isoilla tytöillä on näes vuorokaudessakin enemmän tunteja kuin 24.)
Asiasta painajaismaisemman teki se, että minulla oli 4-5 deadlineä Kiinaan, 1 Hollantiin ja 1 Tanskaan, ja jokainen työ oli siinä vaiheessa, että olisin ne laittanut vielä sinä päivänä – ja nyt ne olivat koneella, jolta en niitä mitenkään olisi enää saanut pois. Peruin koko Taiwanin jutut, ja kaikkiin muihin anoin lisää aikaa – ne piti aloittaa ihan alusta jokikinen. Puhumattakaan siitä, että siinä oli taas kuitenkin suuri osan sen kuukauden palkkaanikin.Onneksi minulla oli iPad mukana, jolla saatoin naputella tuskaiset viestit asiakkailleni.
Olin niin sekaisin tästä kaikesta, että kun menin hostellin respaan, niin en muistanut kortin pin-koodia, hyvä kun edes muistin omaa nimeäni. Jopa metron lippuautomaatilla tungin kahden euron kolikon korttimaksun aukkoon ja ihmettelin kovasti, miksei lippu tule.(Note to myself: Muista aina pitää pinsetit mukana lompakossa, kaksi euroa on kuitenkin iso raha.)
Yleisesti ottaen Equity Point oli makea. Hostellissa oli 7 kerrosta, ja yli niistä oli kattoterassi, josta sai sangrialasillisen 2,5 eurolla. Katolta oli suoraan hyvä näkymä Gaudin Casa Battlon katolle, jonne muuten meno maksaisi 25 euroa. Ja muutenkin - sijainti aivan keskellä Passeig de Graciasta, joka on yksi Barcelonan keskeisimpiä katuja, ja jatkuu Catalunyan aukiolta ylöspäin! Parempaa diiliä tuskin saattoi toivoakaan! Catalunyan aukion alempi, rantaan johtava osa on La Rambla. Hostellin toisessa kerroksessa oli baariravintola, tai ”common room”, jossa oli ilmainen wlan, tai sitten voi ostaa aikaa tietokoneille, joita huoneessa oli muutenkin paljon. Minun huoneessani oli sinne mennessäni kolme ranskalaista tyttöä, jotka olivat kaikki vielä nukkumassa puolen päivän jälkeen. Huone oli iltapäivän siivouksen jälkeen siisti, mutta sinne mennessäni lattiat olivat täynnä ”tyttöroskaa”, hiusjuttuja, meikkejä, likaisia vaatteita...
Heitin vain kamani sängylle, ja lähdin kävelemään tietokone kainalossa etsin jotakin paikkaa, mihin voisin viedä tietokoneeni hoidettavaksi. Tai että edes voisin kysyä joltakin jotakin.
Samalla kadulla sattuikin olemaan El Cortes Ingles, ja sen tietokoneosastolla sattui olemaan kuin tilauksesta HP:n edustaja, joka jopa vielä puhui englantia. Hän kertoi minulle sen, minkä jo oikeastaan arvasinkin. HP takaisin siihen liikkeeseen, mistä ostin sen ja kovalevy vaihtoon. Niisk.
Piti miettiä, mitä tehdä.
Sitten kävelin. Että saisin miettiä. Ensin La Ramblaa alas meren rantaan, tsekkasin laiturin ravintolat ruokalistoineen mutten syönyt, ja sitten jatkoin vielä pitkästi, pitkästi pitkin rantaa, jossa oli yhdessä kohdassaa huvivenesatama (paljon veneitä, mutta kukaan ei näyttänyt varsinaisesti oleilevan veneillään), yhdessä kohdassa kivan näköisiä ravintoloita, ja sitten oli hiekkaranta, joka oli täynnä ihmisiä. En tiedä, oliko siinä jokin nudistiosio, mutta ainakin siinä oli pitkä rivi ilkialastonta ihmistä rivissä heti alkupäässä, jotka kovasti tykkäsivät olla kääntyneenä nimenomaan rantabulevardille päin. Kävelin kaikki rannan lähellä olevat sivukadut, kävelin ja kävelin ja aurinko paahtoi . Lämpömittari näytti 32 astetta. Palasin hostellille hieman ennen viittä käveltyäni 5 tuntia, ja samalla puolalainen Sofia-opas kysyi, että olenko lähdössä ilmaiselle nähtävyyskierrokselle, joka kestäisi 2 tuntia. Hostelli järjesti tällaisia kierroksia päivittäin ilmaiseksi, ja lisäksi vielä iltaisin kello 11 lähtien ilmaisen baarikierroksen (juomat tosin pitäisi maksaa itse). Mielestäni tosi mukava juttu, ja itse asiassa kierrokselle lähtikin aika paljon ihmisiä, ruotsalaisia, uusiseelantilaisia ja ausseja. Tämä oli yksi niitä plussia, miksi hostelleissa kannattaa käydä, ja varsinkin yksin matkustavalla tuo oli kiva tilaisuus. Sofia tosin puhui niin ihmeellisellä korostuksella englantia, että jouduin koko ajan kysymään, mitä, mitä, mitä.
Kierros vei ensin Güellin palatsille (Palau Güell), jonka etupuolella on upeita kierrätysraudasta tehtyjä rakennelmia, siitä kauniille aukiolle Placa Reialille, jonne Gaudi oli suunnitellut katulamput, siitä takaisin Battlolle ja saman kadun varrella olevalle Milalle, ja siitä menimme vielä metrolla Sagrada Familialle, mutta katselimme näitä jokaista paikkaa siis pelkästään ulkopuolelta. Tuossa vaiheessa en ollut varma, että menenkö mihinkään sisälle, sillä liput jokaiseen paikkaan olivat kalliita ja jonoa tuntui olevan vielä iltapäivälläkin aivan liikaa minun hermoilleni. Sofia ei ollut mikään historioitsija, vaan itse asiassa kiinteistövälittäjä, mutta samalla myös historiafriikki, ja kertoili mielenkiintoisen "rokilla" otteella paikkojen ja Gaudin historiaa. Vaikuttavin mielestäni oli Sagrada Familia ja koko sen uskomaton rakennusprosessi, Battlon ja Milan kuvittelin aina olevan paljon avonaisemmilla paikoilla ja paljon suurempia, mitä ne kuvissa olivatkaan.
Kun palasin takaisin kierrokselta päivän kävelysession jälkeen, huoneessa oli kolme nuorta manchesteriläistä poikaa. Siis todella nuorta, syntyineitä samana vuonna kun minä olen kirjoittanut ylioppilaaksi. Se oli hieman yllätys, koska en tiennyt, että se on ”mixed dorm”, mutta eipä se minua sitten sen enempää haitannut. No, mikäpä siinä, täti kyllä ymmärtää nykynuorisoa sen verran, että turinoimme siinä pitkän tovin.Heille oli kovasti vaikeaa hahmottaa, etten ole skotlantilainen enkä 26-vuotias. Pojat olivat kovasti lähdössä kauppaan ostamaan pussikaljaa minun kanssani, mutta olin niin väsynyt, että nukahdin melkein istualleni. Vihdoin pojat lähtivät baareihinsa ja kävin nukkumaan suuri huivi päälläni.
Kolmen neljän aikaan kuulin tytönäänen huoneessa, ja luulin jonkun ranskalaisista palanneen. Samalla kuului kuitenkin yhden manchesteriläisistä ääni. Ja sitten tytön ”I don’t believe I’m doing this”, vaatteiden riisumista, suukkojen moiskahduksia, ja kohta alkoi sänky heilua ja kitistä, ja kyseisen pariskunnan jalat olivat alle puolen metrin päässä päästäni. No, ei se mitään, mutta valitettavasti nuori poika oli suhteellisen kestäväkin vielä, joten en päässyt jatkamaan uniani... Normaalisti olisin pitänyt tilannetta edes huvittavana, mutta nyt vain väsytti. Kun setti oli ohi, käytiin keskustelu, jota mun ei olisi tarvinnut kuulla. ”Now you’re going to be a father”.
Niin, että se on varmaan suurin ongelma. How about if you’re going to be a mother.
Tyttö häipyi, poika häipyi ja jatkoi uniani, kunnes manchesteriläiset olivat huoneessa viiden aikaan, valot päällä, ja yläsängyn panomestari kertoili kovaan äänen suorituksestaan tuon parin tunnin aikan solmitun tuttavuutensa kanssa. Siinä vaiheessa, kerran olin jo hereillä, sanoin, että ei se mitään, että mua ei haittaa se, että he panivat samassa huoneessa missä minä yritin nukkua, en sentään itsekään ole missään luostarissa kasvanut, mutta minua KUVOTTAA, että hän ei käyttänyt kondomia---
”Ooooh I cannot believe you heard everything we talked about”...
--- ja että asiasta edes keskusteltiin VASTA jälkeenpäin. Ja että vituttaa kun nuoret ihmiset ottavat tuollaisia riskejä siitä, että saattavat mahdollisesti pilata koko elämänsä saaden jonkun kivan taudin, joka ei välttämättä lähde pois ikinä tai vielä pahempaa - sori vaan, mutta olen sitä mieltä, että liian nuorena tehdyt lapset nimenomaan pilaavat nuoren ihmisen elämän. Ja että varmaan pystyy elämään ilman sitä kokemusta, että miten muotoilee lääkäriin mennessään sen, että juu on vähän pippeli ollut kipee. (Näes en tiedä, kun olen itse pystynyt tähän mennessä elämään ilman yhtäkään sukupuolitautia. Jos ja kun joku tietää paremmin, niin kertokaa mulle, mitä siihen sanotaan - on ollut vähän yskää... )
Yläkerran poika oli aidon kuuloisesti pahoillaan, omasta puolestaan. Hänen puolustuksinaan olivat klassiset ”se tyttö näytti siltä, ettei se harrasta paljoa seksiä” ja ”se oli vain yksi kerta”. Pisteenä iin päälle pojalla on Englannissa tyttöystävä.
Tuo oli ensimmäinen kerta, kun pääsin tai jouduin puhumaan aiheesta ihan tositilanteessa jollekin, mutta mielestäni suoriuduin hyvin.
Seuraavina päivinä keskitynkin sitten pelkästään ja vain ja ainoastaan ihan omaan hauskanpitooni...
PS Unohdin syödä koko päivänä. Olin niin shokissa. Se on aika harvinaista. Olisin näes kyllä - varmasti - muistanut mainita, jos olisin syönyt.
keskiviikko 20. heinäkuuta 2011
Barcelona osa 2 - Sex and...
perjantai 15. heinäkuuta 2011
Barcelona osa 1 - kiltti ja viaton
Olin Kiinanmatkan jälkeen pari viikkoa Lahdessa (Tampereen turneella tosi eräänä viikonloppuna), ja vaikka koko ajan tiesin, että menen "jonnekin" Välimerelle, niin varasin lennon Barcelonaan vasta viikonloppua ennen h-hetkeä. (Enkä jaksa kertoa loppua Kiinanmatkasta, koska se oli hyvin raskasta.) Itse asiassa katsoin myös äkkilähtöjä, mutta niissä on suurimmassa osassa se kökkö puoli, että hinta on kyllä per henkilö, mutta oletuksena pitäisi olla aina kaksi henkilöä per huone. Ja oikeastaan, ensin tarkoituksena oli lentää Malagaan, koska löysin halvan lennon, mutta mietittyäni yli yön, halpa lento olikin jo mennyt, ja otin sitten yhdensuuntaisen lennon Barcelonaan.
Kävelin aamulla kotini lähellä olevalle pysäkille, josta pääseen suoraan lentokentälle. Oikaisin metsän kautta, jossa törmäsin kettuun ja pupuun. Heti päästyäni pysäkille alkoi sataa vähän, sitten salama iski johonkin lähelle ja häikäisi silmät, ja sen jälkeen alkoi sataa kaatamalla. Pysäkillä ei tietenkään ollut minkäänlaista katosta, joten olin läpimärkä päästessäni bussiin, ja niin oli kankainen laukkunikin.
En ole lentänyt Air Balticilla aiemmin, mutta olen kyllä kerran varannut Air Balticin lennon joutuen sitten perumaan sen sairastumisen vuoksi. Air Balticin sivustojen "takuut" ovat kyllä hyvät, siellä on mm. takuu siitä, että jos lento myöhästyy tunnin päämäärästään, niin siitä saa kohtalaisen rahallisen korvauksen. Ja itse sain rahat takaisin nopeastikin toimitettuani lääkärintodistuksen Air Balticin vakuutusyhtiölle. Muuten en nyt sitten osaa sanoakaan, että lennänkö Air Balticilla toista kertaa. Lähtöselvitykset olivat aivan onnettomat Helsinki-Vantaan lentokentällä, ja loppujen lopuksi kun olin suunnitellut olevani kentällä tarpeeksi ajoissa, että ehdin katsoa muutaman työprojektin loppuun, niin varaamani kaksi tuntia menikin sitten minimaalisen lyhyessä jonossa lähtöselvityksessä. Ja olisihan se ollut ihan kiva, jos olisi edes kahvin saanut ilmaiseksi siellä lennellessä ja kuunnellessa lentoemäntien uskomattoman huonoa englantia.
Kentällä tuttu ääni napautti olkapäähäni - oli mukava yllätys nähdä pitkästä aikaa tätini perheineen aivan sattumalta kentällä! Valitettavasti he eivät olleet matkalla Barcelonaan vaan Kööpenhaminaan.
Air Balticin lento meni Riikan kautta. Varsinaista vaihtoaikaa Riikassa ei ollut, sillä sama kone purki lastinsa Riikaan ja jatkoi sitten Barcelonaan.
Barcelonan lentokentällä oli selvät opasteet, mutta etsin vähän aikaa junaa, millä pääsisin kentältä pois, mutta - opasteista huolimatta - en sitä löytänyt. Kentältä on kuljetukset keskustaan (Plaza Catalunyalle, joka on aukio tunnetun Las Ramblasin toisessa päässä, ja keskeinen sijainti kaikin puolin), ja matka maksaa 5,30 euroa. Tuo on tietenkin kätevää, mutta jokin N-busseista (ehkä 17, jos muistan oikein) menee saman matkan 1,35 euron hintaan. Junan pitäisi maksaa jokseenkin saman verran.
Jatkoin Catalunyalta metrolla Puig i jonnekin, joka oli hotelliani lähimpänä oleva pysäkki. Metrolippu maksaa 1,45 euroa huolimatta matkasta tai linjoista. Automaateista voi myös ostaa erilaisia lippuja, kuten 10 kerran tai viikon tms. lippuja. Metro toimii siellä ihan täsmälleen samalla tavalla kuin muissakin suurkaupungeissa, tosin jotkut siirtymämatkat ovat todella pitkiä maan alla vaihtaessa linjaa toiseen.
Minulla oli varattu huone Accor-hotelliketjuun kuuluvassa Ibis Meridiana-hotellissa, joten ensimmäisen yön vietin siellä. (Tuo Ibis-hotelliketju on sellainen idioottivarma valinta, missä sitten liikkuukin Euroopassa tai maailmalla - halpa ja hyvä, tosin hotelleittain hieman palvelut vaihtelevat. Tähtimäärältään 2-3, mutta mitään ikäviä yllätyksiä ei pääse sattumaan.) Metroasemalta oli ehkä hieman liian pitkä matka hotellille, sillä laukkuni oli tosi painava eikä siinä ollut pyöriä alla. Hotellin sijainti oli kyllä muuten aivan mahtava, se sijaitsi Heron City -nimisen keskuksen kyljessä, joka oli täynnä erilaisia ravintoloita ja liikkeitä, sekä suuri El Corte Ingles-tavaratalo näkyi vastapäätä huoneeni ikkunaa. Kävinkin tavaratalossa kuolaamassa ruokaosastoa ja ostamassa hieman syömistä hotellille. Olin sen verran väsynyt töiden takia valvottujen öiden jälkeen, että söin illallista hotellin ravintolassa, naputtelin hieman töitä ja kävin nukkumaan tosi ajoissa.
(Jostain syystä kaikki linkit eivät tule näkyviin tässä, joten lisään linkit myöhemmin.)