Teksasissa kaikki on suurempaa

Kierrettiin viime viikolla vuokra-asuntoja Houstonissa. Systeemi - tämänkin suhteen - on hieman erilainen kuin Suomessa. Asunnot olivat kaikki vuokrataloissa, joista vuokrataan asuntoja maksimissaan vuodeksi kerrallaan ihmisille, jotka tarvitsevat työn vuoksi asuntoa. Jokaisessa näistä taloista oli alakerrassa concierge, joka otti meiltä henkkarit kopsattavaksi ja talteen kierroksen ajaksi. Tässäpä kokoelmaa siitä, millaista vuokra-asumislaatua voi saada. Kokoelma on sekalainen, eli kaikkia näitä palveluita ei ollut saatavilla joka talossa.

1. Concierge voi käyttää puudeliasi pissalla.

2. Uima-allas on täällä jokaisessa talossa muutenkin, mutta ne on aina aika matalia.

3. Talon oma elokuvateatteri mahtavin tv-istuimin, iso valkokangas. Paikan voi varata omaan käyttöön.

4. Täysin varusteltu kuntosali, jossa ohjattua jumppaa kolme kertaa viikossa.

5. Grilli pihalla josta voit vain unelmoida.

6. Starbucks - kahviautomaatti talon bisneskeskuksessa, jossa voi vetää kahvia niin paljon kuin haluaa.

7. Aamupalaa tarjoillaan aamuisin talon aulassa.

8. Voit jättää vaatteet talon omaan pesulapalveluun.

9. Oma viinikellari. Ei haiseva märkä kellari talon alakerrassa. Viinikellari!

10. Talon yhteinen kerhohuone, jossa järjestetään kerran kuukaudessa viininmaisteluita tai kokkauskursseja.



... Ja loppujen lopuksi, vaikka noiden vuokra-asuntojen vuokra ei ole edes hirvittävä, ottaen huomioon kaikki nuo palvelut ja se, että kaikki olivat uusia tai uudehkoja taloja. Saman verran maksan mun kolmiosta ja siellä ainut palvelu on kyttäävä talonmiesakka ja kaikista muista perkseistä saa maksaa! Niin että arvatkaa miten paljon v-tutuskäyrä nousi noita asuntoja kierrellessä. Ja vuokratakuukin on noihin asuntoihin maksimissaan 400 DOLLARIA ja meikäläisellä on kahden KUUKAUDEN vuokra! Mitä hittoa...



Asuntohakemuksessa kysytään pituus, paino ja silmien väri ja koirat maksavat tietenkin omaa vuokraansa. Koirien maksimikoko on pieni ja niillä on roturajoitus, eli kaikkia koirarotuja taloihin ei saa tuoda.


Muuten Houston oli ihan ok. Autokaistoja 8 rinnakkain ja 8 päällekkäin. Kuumaa. Iso kaupunki, jossa on kaksi eri keskustaa, ja korkeita taloja siellä täällä. Välimatkat joka puolelle ovat suuria. Kävin shoppailemassa the Galleria - ostoskeskuksessa, jonka toisen kerroksen parista kivannäköisestä kaupasta peruutin vähin äänin pois - jos t-paita maksaa 800 dollaria. Käytiin myös Neiman Marcus - tavaratalossa "JUST LOOKING"... Henkan ja Maukan näköisiä rääsyjä jotka maksaa saman verran kuin saan palkkaa kahdessa kuukaudessa ilman veroja ja en edes ollut kuullut mistään niistä merkeistä.

Ostin kuitenkin Houstonista - hieman kohtuullishintaisemmista kaupoista - neljät kengät (tällä 41 sirolla kaviolla pitää ostaa silloin kun on saatavilla) sekä pari mekkoa ja Tommy Hilfigerin ja Nautican outlet - myymälöistä peruskäyttövaatteita.

Tämän viikon lopulla mennään Miamiin. Yritän varata tämän alkuviikon rusketuksen hiomiseen :P (blondi...), liikuntaan ja terveellisiin elämäntapoihin.

(My ass.)

PS. Aina oppii. Mentiin Tapas - baariin Houstonissa ja siellä oli lista erilaisia maustettuja viinoja joita voi tilata hookahissa. Melkein tilattiin, mutta onneksi kysyin. Mä kuvittelin, että se oli joku iso kannu viinaa, mutta se olikin saakelin vesipiippu, josta voi ottaa henkosia erimakuisista viinoista. Kuvitella meidän ilmeitä kun janoiset olisivat odotelleet juomiaan ja vesipiippu olisi pistetty naaman eteen...

Leia Mais…

Jäkälät naamariin

Eilen tilasimme ensimmäistä kertaa elämässämme huonepalvelusta ruokaa. On siinä jotain tosi romanttista kun hikiset lenkkivaatteet on levitelty pitkin huonetta ja pikkarit roikkuu ovenkahvassa ja puku päällä oleva miestarjoilija työntää tarjoiluvaunua huoneeseen. Oikeasti syy huonepalveluun oli se, että meillä oli jo omat viinit huoneessa ja ruuan tilaaminen ei maksa sen enempää kuin hotellin ravintolassakaan, tulee siihen 3 dollarin lisämaksu ja 20 % service feetä mutta antaahan sitä tippiä kuitenkin.


Mä kun olen tunnetusti tällainen nälkäinen tyttönen niin vedin sitten pöydässä koristeena olleet jäkälätkin varmuuden vuoksi naamariin. Syljin ne kyllä pois, ne oli aika pahoja. Tajusin sitten että ne ei ollu mitään uutta salaattia vaan ihan koristeita.

Kannattaa kutsua mua aina kaikkiin juhliin. Syön koristeetkin pöydästä...

Leia Mais…

Bowling Green, Kentucky

Bowling Green on pieni, lapsuudenkotini Mikkelin, kokoinen kaupunki Kentuckyn osavaltiossa, noin tunnin ajomatkan päässä Nashvillestä (Tenneseessä).

Bowling Greenin olennaisimmat asiat lienevät Greenwood Mall - ostoskeskus ja Historical Downtown - keskusta. Kaupungissa ei ole missään (paitsi vanhassa keskustassa) jalankulkukäytäviä, koska kukaan ei siellä kävele! Koska itselläni ei ollut autoa käytössä, niin useimpina päivinä kävelin eri paikkoihin (lähinnä ostoskeskukseen) ja sain kävellä pitkin ojanpohjia, tosin en monestikaan päässyt etenemään kovinkaan monta metriä, kun ihmiset pysäyttelivät autoja kohdalleni ja kysyivät, mikä hätänä!

Mahtava nähtävyys 65 - tien varrella Bowling Greenissä (exit 22) on Lost River Cave. Koska alue ei ole mitenkään vuoristoista tai suuria kiviäkään ei ole missään näkyvissä, niin ei voi oikein kuvitellakaan, mitä maa kätkee sisäänsä.

Lost River Cave - alueen alkupäässä on mylly, matkamuistokauppa ja jotakin tehtävää lapsille. Ryhmän kokoonnuttua kävelimme pitkin polkua, joka alkoi viettää alaspäin ja pitkin joen vartta, ja pian olimmekin suuren luolan suulla. Luolan suulla oli rakennettu suuri betoninen tanssilattia, jonka kattona oli luolan yläosa. Tämä oli siis ihan suosittu paikka pitää juhlia, ja menneinä vuosikymmeninä siellä oli pidetty tanssiaisia säännöllisesti.

Hyppäsimme veneeseen, jossa piti istua vastakkain ja pitää kiinni keskellä olevasta kaiteesta. Sitten päät piti laskea niin alas, että leuka otti polviin, sillä luolan etuosa oli todella matala. Sitten olimmekin luolassa sisällä! Se oli suoraan kuin niistä elokuvista, joissa luolan sisällä voi uida. Sinällään luolassa ei ollut mitään muuta nähtävää kuin itse luola, mutta oli sekin vaikuttavaa!

Luolalla oli pitkä historia - intiaanit olivat pitäneet siellä aikoinaan suojaa, sen jälkeen 1700 - luvun lopussa eurooppalaiset olivat rakentaneet luolan suulle myllyn. Lisäksi Jessa Jamesin väitettiin piilotelleen luolissa, kuten myös John Hunt Morgan joukkoineen.

Leia Mais…

San Diego & Tijuana, Meksiko

Losista suunnattiin muutaman päivän jälkeen oikealle lomalle San Diegoon. Kaikista niistä paikoista maailmassa mitä on, niin tähän mennessä tuo kaupunki on kaikkein eniten mun tyylinen. Siellä on kaikkea!


Meillä oli huono legendaarisesta Hotel Del Coronadosta! Ihhana paikka, ihhhhanaaaaa... ja olen ollut sen verran hotelleissa, että mua ei mikä tahansa paikka hetkauta! Se on se hotelli, jossa on kuvattu Marilyn Monroen Piukat paikat - leffa. Hotelli on 120 vuotta vanha suuri valkoinen, puinen rakennus, joka jo pelkkänä rakennuksena kiihottaa mielikuvitusta, sillä siellä on pakko kummitella... ja siellä kummittelee. Se ei ole synkkä, ei tietenkään, koska se on hiekkarannalla, mutta reittejä eri puolille, käytäviä, portaikkoja, ovia on loputtomasti. Siellä on kaikkea, hotelli tekee omaa shampoota ja olutta, ihania ravintoloita, paljon kauppoja... voisin asua siellä. Ja loputtomasti kaunista hiekkarantaa joka suuntaan, suuria aaltoja joilla (tämä osio on vain tytöille: tiukkakroppaiset pojat surffailee :) )... Olen vieläkin aivan pyörryksissä koko paikasta, käykää itse katsomassa, www.hoteldel.com ja menkää sinne, jos ikinä, ikinä on mahdollisuutta.... San Diegon kaupunki taas sitten... ihhana... Katujen täydeltä pubeja, baareja, hienon ranskalaisen ravintolan vieressä englantilainen pubi, pari intialaista ja taas hienoja ravintoloita, sitten taas pari kalja - wings - paikkaa... siellä on kaikkea. Saati sitten, että nähtävääkin kaupungissa olisi vaikka millä mitalla, varsinkin kaikkea veteen liittyvää, Navyn laivoja ja SeaWorld... oh...

Ainut reissun erehdys oli käynti Tijuanassa, Meksikossa. San Diegosta rajalle on muutama hassu kilometri, ja sinne voi ihan ajaa ja kävellä rajan yli. Mitään passeja siihen suuntaan ei tarvitse, joten voin tosiaan kuvitella, että jos maa alkaa olla liian kuumaa jalkojen alla, niin Meksikoon on helppo kadota. Tijuana on niin kuin San Diegon Tallinna, siellä käydään hakemassa esimerkiksi halpoja lääkkeitä. Kadut ja kujat ovat täynnä kaupustelijoita, jotka tunkevat päälle, ja siitä mä en pitänyt. Kävelin vain paniikissa suoraan eteenpäin ja yritin ravistella useimmat päältä. Jopa ravintolassa ei saanut syödä rauhassa ilman että joku halusi tulla ottamaan valokuvaa tai myymään kilkuttimiaan... Huh. Pari tuntia Tijuanassa oli niin tarpeeksi!

Eilen yöllä tultiin takaisin Bowlariin ja jo tänään lähdetään Houstoniin, Teksasiin.

Leia Mais…

Lähelle Hollywood - kylttiä

En tiedä mistä aloittaa, on ollut aivan mahtava viikko!

Lennettiin ensin Los Angelesiin, josta vuokrattiin auto. Meidän hotelli oli Beverly Hillsissä Hyatt Regency, kadulla, jonka nimi oli Avenue of the Stars - suuresti luvaten, mutta aivan tavallinen hotellikatu. Mä en pitänyt Los Angelesistä. Se oli jotenkin hirvittävän rähjäinen, hirvittävän likainen, hirvittävän tukossa - siellä autolla ajaessa ei voi yhtään tietää, milloin pääset perille. Sen sijaan Hollywood vaikutti kivalta pikku paikalta ja siellä olisi voinut olla enemmänkin, muttei ollut aikaa. Käytiin katsomassa myös rantaa, niitä kuuluisia, Santa Monicaa ja kaikkia... oli toisaalta mahtavaa nähdä kaikkia niitä paikkoja, mitä näkyy viikoittaan telkkarista, sarjoissa ja elokuvissa. Nytkin eri puolilla kuvattiin - jotain - en tiedä mitä... Siellä voisi istua siemailemassa kylmää olutta tuntikausia ja tuijottaa niitä skeittaavia ihmehihhuleita.


Hauskin juttu tapahtui, kun halusin mennä katsomaan yhden lempielokuvani, Mulholland Driven katua... syötin navigaattoriin Mulholland Driven ja lähdimme ajamaan... päädyimme ajamaan kohti Hollywood - kylttiä, joka on muuten peräisin 20 - luvulta ja siinä on lukenut alunperin Hollywoodland ja se on ollut ihan vain asuinalueen mainos... Tie nousi koko ajan ylöspäin ja ylöspäin aivan mielettömän pieniä kujia ja kujien varrella oli mitä upeampia taloja, joista voi vain kuvitella, ketä siellä asuu. Näkymä, mikä välillä pilkahti talojen välistä, oli uskomaton, suoraan enkelten laaksoon. Mutta me vain ajettiin ylös ja ylös ja ylös... Ja Hollywood - kyltti näytti koko ajan isommalta ja isommalta ja loppujen lopuksi men oltiinkin sellaisella kadulla, jonka nimi oli Mulholland Highway ja edessä oli portti, ja siitä ei päässytkään enää eteenpäin. Väärä kaupunki. Ei pitänyt olla Hollywood vaan Los Angeles tai Santa Monica (ne on kaikki eri kaupunkeja!) Mutta sitä lähemmäksi ei päässyt Hollywood - kylttiä. Mikä sattuma! Äkäisen näköinen mies tuijotti meitä portin takaa. Pitäisi ottaa selvää, kuka asuu lähimpänä Hollywood - kylttiä...

Leia Mais…

Ihmisiä ja ajatuksia altaalla

Valkotukkainen äijä on altaalla jo kymmenestä asti kaljan kanssa, ja pöydällä on pieni radio. Äijä istuu aina pöydän ääressä aurinkovarjon takana. Äijä istuu siellä vielä iltapäivälläkin. Allasalue menee kiinni iltayhdeksältä.


"Hey how're ya doing?"

"Fine, fine, how're ya?"

"Your tan is looking much better today."

"Oh izzit, good."

"Yeah, you're not so red anymore."

Äijä istuu siellä vielä kun palaan lounaalta. Se käy länkyttämässä kaikkien kanssa. Se moikkaa kovaan ääneen aina kaikki jotka kävelee rauta-aidan toisella puolella. Mulla on kädessä dekkari, Hide. Walmartista ei löydy oikein muuta kuin Danielle Steel - hömppää tai sitten miesten vastaavaa vakoilusoopaa, jossa pannaan välillä liian hyvännäköisiä tyttöjä. En tosiaan pysty lukemaan riviäkään sellaista tekstiä. Kumpaakaan. Mä pidän huolen, etten lue dekkaria yhtään riviä, jos en ole altaalla. Vaikka tekisi mieli. Viiden dollarin dekkari ei haittaa, vaikka sen sivut menee tuhruun aurinkorasvasta, painomuste hieman leviää. Tuskin luen sitä enää toista kertaa kun tiedän kuka on murhaaja. En voi olla mahallani. Aurinkotuoleissa on reikiä ja kyynärpäät uppoavat rei'istä jos yritän lukea niin. Aurinkotuolin sijainnin valinta on tarkkaa. Jos olet portin vieressä, niin joudut avaamaan ovea koko ajan ihmisten unohdellessa avaimiaan. Liian lähellä opiskelijatyttöjä ei voi istua, koska siitä tulee maha kipeäksi. Pitää imeä koko ajan sisäänpäin. Eikä liian lähellä lapsia, koska lapset saattavat hymyillä sinulle tai tulla juttelemaan. Tai äitejä, koska heillä on maailmanomistajan elkeet. Niiden ympärillä on pieni kehä, halkaisijaltaan noin viisi metriä, ja ne ovat sen maailmankaikkeuden napoja. Ärsyttäviä pikkulasten äitejä. Olen niin hyvä. Niin yläpuolella. Minulla on hienot lapset. Ne eivät melua ja räpiköi säälittävissä uimarenkaissaan vaan osaavat uida. Muiden lapset ovat rumia, meluavia ja tyhmiä. Ikävä niitä omia ötököitä.

Käyn uimassa. Jotenkin ei vaan saa sellaista fiilistä, kun altaan keskellä, syvimmässä kohdassa, on vain 5 jalkaa vettä. Siinä altaassa ei tarvitse osata uida.

Lounaan jälkeen ei ole muuta paikkaa kuin portin vieressä.

Leia Mais…

Chicago: Haisevan sipulin 18. kerroksessa

O'Haren lentokentällä löi vastaan 30-asteinen ilma. Opin saman tien uuden termin, "the El" tarkoittaa junaa, eräänlainen metron ja junan sekamuoto, jolla matkustaminen ei maksa juuri mitään - 2 dollaria. Menin junalla Michigan Avenuelle kello viiden ruuhkaan raahaamaan matkalaukkuani ensin väärään suuntaan, ja vihdoin hotellille, jonne T vihdoin löysi autollaan. Hard Rock Hotel Chicago oli hieno, ja huone meillä oli VAIN 18 kerroksessa, joka ei ollut edes lähelläkään huippua vielä.

Hotellin aulassa oli meneillään norjalaiden vodkan lanseeraustilaisuus, ja meillekin hotellin asiakkainen juomat olivat ilmaisia.

Etsimme illallista varten kunnollista pihviravintolaa, ja sellainen löytyikin. Tosin heillä ei ollut vielä A - oikeuksia, koska ravintola oli aivan uusi, mutta homma kuitenkin onnistui, kun menimme viereiseen viinakauppaan ostamaan oman viinipullon mukaan. Joten pihvit naamariin ja jälkiruuaksi vielä hillitön setti erilaisia kakkuja, joita oli 5 erilaista suklaasta omenapiirakkaan.

Perjantaina varasin liput REM:n konserttiin. Syy oli oikeastaan siinä, että liput maksoivat vain 24 dollaria ja kun kerran oltiin samassa kaupungissa, niin mikäs siinä. En ole mikään suuri fani, ehkä enemmän sellainen menneinä päivinä, mutta konsertti ei ollut kummoinen, he soittivat ehkä 4 piisiä Automatic For the people - levyltä ja mitä ylipäätän tunnistin. Keskityin enemmän imemään Mai Taita muovimukista ja olin sen verran huppelissa poistuessani United Centeristä, että kaaduin suorin vartaloin asvalttiin ja sain vähän naarmuja polveen.

Illalliseksi vedimme "Chicagon parhaimmat wingsit" Mother Hubbard's - baarissa ja sitä ne tosiaan olivat.

Lauantai meni tutustuessa Chicagon arkkitehtuuriin, joka on aivan henkeäsalpaavaa jopa niille, jotka eivät rakennuskulttuurista enempää ymmärrä. Kävimme Navy Pierin huvipuistoalueella ja puolen tunnin ajelulla veneellä Lake Michiganilla, josta näki hieman paremmin kaupungin ääriviivat. Lounaaksi söimme hampurilaiset legandaarisessa Billy Goat's tavernassa, joka oli ehkä hieman enemmän legendaarinen kuin miltä hampurilainen maistui. Söimme illallista Oprahin suosimassa intialaisessa ravintolassa ja muuten ohjelmassa loputonta kävelyä baarista toiseen, vaikkakin matkat Loopin, ydinkeskustan sisällä eivät ole suuria.

Eilen ajettiin sellainen 7-8 tuntia Chicagosta "kotiin" Bowling Greeniin. Pysähdyimme matkalla Alcatraz Breweries - ravintolassa Indianapolisissa, joka panee omaa oluttaan (Searchlight Ale oli oikein hyvää, toista tummaa juodessani olin jo liian hiprakassa muistaakseni sen nimeä).

Leia Mais…