Chicago: Haisevan sipulin 18. kerroksessa

O'Haren lentokentällä löi vastaan 30-asteinen ilma. Opin saman tien uuden termin, "the El" tarkoittaa junaa, eräänlainen metron ja junan sekamuoto, jolla matkustaminen ei maksa juuri mitään - 2 dollaria. Menin junalla Michigan Avenuelle kello viiden ruuhkaan raahaamaan matkalaukkuani ensin väärään suuntaan, ja vihdoin hotellille, jonne T vihdoin löysi autollaan. Hard Rock Hotel Chicago oli hieno, ja huone meillä oli VAIN 18 kerroksessa, joka ei ollut edes lähelläkään huippua vielä.

Hotellin aulassa oli meneillään norjalaiden vodkan lanseeraustilaisuus, ja meillekin hotellin asiakkainen juomat olivat ilmaisia.

Etsimme illallista varten kunnollista pihviravintolaa, ja sellainen löytyikin. Tosin heillä ei ollut vielä A - oikeuksia, koska ravintola oli aivan uusi, mutta homma kuitenkin onnistui, kun menimme viereiseen viinakauppaan ostamaan oman viinipullon mukaan. Joten pihvit naamariin ja jälkiruuaksi vielä hillitön setti erilaisia kakkuja, joita oli 5 erilaista suklaasta omenapiirakkaan.

Perjantaina varasin liput REM:n konserttiin. Syy oli oikeastaan siinä, että liput maksoivat vain 24 dollaria ja kun kerran oltiin samassa kaupungissa, niin mikäs siinä. En ole mikään suuri fani, ehkä enemmän sellainen menneinä päivinä, mutta konsertti ei ollut kummoinen, he soittivat ehkä 4 piisiä Automatic For the people - levyltä ja mitä ylipäätän tunnistin. Keskityin enemmän imemään Mai Taita muovimukista ja olin sen verran huppelissa poistuessani United Centeristä, että kaaduin suorin vartaloin asvalttiin ja sain vähän naarmuja polveen.

Illalliseksi vedimme "Chicagon parhaimmat wingsit" Mother Hubbard's - baarissa ja sitä ne tosiaan olivat.

Lauantai meni tutustuessa Chicagon arkkitehtuuriin, joka on aivan henkeäsalpaavaa jopa niille, jotka eivät rakennuskulttuurista enempää ymmärrä. Kävimme Navy Pierin huvipuistoalueella ja puolen tunnin ajelulla veneellä Lake Michiganilla, josta näki hieman paremmin kaupungin ääriviivat. Lounaaksi söimme hampurilaiset legandaarisessa Billy Goat's tavernassa, joka oli ehkä hieman enemmän legendaarinen kuin miltä hampurilainen maistui. Söimme illallista Oprahin suosimassa intialaisessa ravintolassa ja muuten ohjelmassa loputonta kävelyä baarista toiseen, vaikkakin matkat Loopin, ydinkeskustan sisällä eivät ole suuria.

Eilen ajettiin sellainen 7-8 tuntia Chicagosta "kotiin" Bowling Greeniin. Pysähdyimme matkalla Alcatraz Breweries - ravintolassa Indianapolisissa, joka panee omaa oluttaan (Searchlight Ale oli oikein hyvää, toista tummaa juodessani olin jo liian hiprakassa muistaakseni sen nimeä).