Drugs and... - Barcelona osa 3

Kaipa sitä voisi vihdoinkin kirjoittaa loputkin kesän seikkailuistaan tänne, ennen kuin unohtaa kokonaan - hyvä merkki siitä, että lienee omistaa elämän, on se, ettei juurikaan ehdi kirjoittaa. Tässä välissä olen tietenkin ehtinyt Barcelonasta takaisin Kuopioon, ja siitä saman tien Mikkelistä Lahteen ja  Riikaan, Riikasta Lahteen ja Jyväskylään... Tietenkin turha sanoa, että mielestäni jokainen noista paikoista on ihan yhtä hieno omalla tavallaan:)

Kolmas päiväni Barcelonassa - jonka suunnittelin rantapäiväksi - alkoi kaatosateella, joten yritin saada töitä kokoon hostellin ravintolassa puoleen päivään asti, ja sitten varasin matkani hotellikseni hieman Passeig de Gracialta syrjässä olevan Silkenin, joka on hieman ylemmän tason hotelliketju, mutta kuitenkin vielä ihan kohtuullisissa hinnoissa. Silken oli todella kauniisti uudistettu vanha rakennus, jossa oli mielettömän korkeat huoneet, kauniit huonekalut, ja ylipäätään hotellista tuli enemmän sellainen fiilis, että olisi tosi makeassa kodissa kuin hotellissa. Persoonallista kaikin puolin.

Naputtelin vielä hetken töitä, ja sitten kävelin La Ramblasia pitkin sillä periaatteella, että menen siihen ravintolaan, jota ensimmäisenä joku sisäänheittäjä ehdottaa - sain kävellä hetken tien oikeaa puolta kohti rantaa, ennen kuin kohtaloni puuttui peliin. (Kumma juttu, että kun kohtalolle antaa vapaat kädet päättää puolestasi, niin sitä ei juurikaan kiinnosta tehdä mitään järisyttäviä päätöksiä elämäsi suhteen.) Pistin kyllä paikan kuitin talteen, mutten löydä sitä, joten ei voi muistaa, mikä kyseinen ravintola oli - söin paellaa (jonka valmistaminen monessa paikassa kestää kauan ja monesti sitä myös valmistetaan vähintään kahdelle). Sellaisen huomion kuitenkin tein, että La Ramblasin varrella olevat ravintola olivat kalleimpia suhteessa ruuan laatuun - ja sivukaduilla ruoka on jo huomattavasti halvempaa.

Päämäärättömässä oleilussani siirryin seuraavaksi istumaan Molly's Fair Cityyn, irkkupubiin Carrer De Ferranin varrella, joka on yksi La Ramblasin poikkikatuja, ja vieri vieressä ravintoloita, baareja sekä pienimuotoisessa mittakaavassa vaateliikkeitä, herkkukauppoja ja matkamuistoliikkeitä. Barcelonan koukuttavinta antia olikin loppujen lopuksi ihmiset, jotka tulivat kaikkialta ympäri maailmaa. Yksin matkustavana naisena koin, että voin ihan hyvin jutella "vieraille miehille" baareissa ilman, että itse tai vastapuoli alkaa kuvitella mitään. Barcelonassa nimen omaan siis pystyin harrastamaan chatting uppia kelle tahansa, joka sattui nojailemaan samaan baaritiskiin, tai paremman puutteessa juttelemaan baarimikoille. Juttelin vieressäni istuvan skottipojan kanssa parisen tuntiakin, saksalainen baarimikko osallistui keskusteluun huvittamalla meitä erilaisilla aksenteillaan, ja ulkona oli jo pimeä, ja minulla uudestaan nälkä, kun suuntasin vastapäätä My Bariin (irkkupubi) ja Temple Bariin... Lisää small talkia baarimikoille - Temple Barin "aidossa irlantilaisessa" pubissa oli nepalilainen baarimikko!

Kävelin vielä illan pimeässä satamaan, istahdin yksin Tapa Tapa-ravintolan pöytään, jossa oli tarjoilija puhui hieman suomea. Söin tapaksina friteerattuja mustekaloja ja sain seuraa vastapäisen pöydän työmatkalla olevasta ruotsalaisesta Andersista, joten illan kieli vaihtui englannin ja ruotsin sekoitukseen. Satama-alue menee kiinni jo aikaisin, yhdeltä yöllä, ja Anders heitti "I feel like clubbing", joten suuntasimme La Ramblasin varrella oleviin yökerhoihin, BLVD:iin, jossa on kolme eri huonetta, joissa kaikissa soitetaan hieman erityyppistä musiikkia. Sisäänpääsy klubeihin ainakaan nyt ei maksanut mitään, sillä sisäänheittäjät työnsivät käteen kortteja, jotka näyttämällä pääsi sisään ilmaiseksi - ja samanlaisia kortteja sai myös monien hotellien aulassa olevista esitetelineistä. BLVD oli täynnä 10 -15 vuotta nuorempaa porukkaa, aivan täynnä,ja auki kuuteen asti aamulla.

Yökerhojen edustat olivat täynnä niin ikään huumediilereitä, ja toisen paikan (jonka nimeä en armollisesti muista) intialaisella omistajalla oli suuret intressit selittää parhaimmasta kokaiinista, mitä hänen tuntemillaan diilereillä oli tarjolla 50 euron hintaan. (En ole kokeillut, eikä kuulunut tämänkään matkan repertuaariin, mutta viidelläkympillä... ? Gimme a break...) Kun klubit menivät kiinni, kesken olevat juomat kaadettiin muovimukeihin, ja sinut työnnettiin ulos muki kourassa.

Sanoivat, ettei La Rambla lepää ikinä. Mutta aamuyöllä, kun kävelin sitä pitkin paljain varpain, siellä ei ollut muita kuin minä ja huumediilerit, joilta sai myös punaisen tölkin olutta eurolla.