Houstonista takaisin Dallasiin

Meikäläisen toinen shoppailupäivä ei mennyt oikein nappiin. Mulla on ollut hirveä tuleva ja menevä rinta/vatsakipu koko parin viikon ajan, ja just kun astuin Gallerian ostoskeskukseen, niin meinasi mennä jalat alta. Otinkin sitten jonkun aikaa lukua yhdellä mustalla sohvalla ja mall policekin tuli jo, kysymään että onko kaikki ok. Aikaa shoppailuun oli rajoitetusti, koska T haki mut Mosaicista, ja meni sitten itse takaisin töihin. Olo ei kuitenkaan parantunut, joten hoipuin takaisin Starbucksin kulmille, jossa meidän piti tavata ja sainkin siinä sitten alas hieman sandwichiä, ja olo olikin sitten tyypillisesti loistavan taivaallinen ja shoppailuaikaa oli enää puoli tuntia, joten sitten juoksin Neiman Marcusin läpi (en edes haaveile ostavani sieltä mitään ikinä)... Tyhjää vain löi joka paikassa, ja olin liian järkevä ostosten suhteen, joten sitten ajattelin että T nauraa mulle, jos mä en taaskaan osta mitään, joten sitten panikoin Victoria's Secretillä ja ostin sieltä mitä siellä nyt myydäänkään...

Suunnitelmissamme oli grillata erilaisia makkaroita altaan reunalla illalla, ja tunti hurahti taas Central Marketissa valkaten makkaroita ja viiniä. Ylläri olikin sitten se, ettei grillissä ollut kaasua! Joten makkarat uuniin.
Aamulla suuntasin Hobbyn lentokentälle. T jäi Houstoniin, mutta lähteäkseen vain seuraavana päivänä Kanadaan kyläilemään kaverinsa luokse. Lento Houstonista Dallasin Love Field - lentokentälle kesti vajaan tunnin ja maksoi alle 50 euroa Southwestillä. Love Fieldiltä otin paikallisbussin Downtowniin (maksoi hurjat 1.50, ehkä rikkaat menee taksilla, mutta ihan tyhjä bussi oli ja varmaan meni yhtä nopeasti)... hyppäsin pois hieman väärällä kohdalla, kun bussikuski ei ollut kovin informatiivisella tuulella, ja sopivasti irtosi kengästä korkokin lähes kokonaan kun tallustin katuja, mutta tiesin kyllä koko ajan missä olin. Muutaman korttelin välin ehdin kävellä ja hyppäsin paikallisjunaan, sama lippu kävi siihen edelleen ja sitten Union Stationille, jossa vaihdoin junaa. En ehtinyt ostaa lippua, joten pummilla matkustelin ja juttelin mukavan konduktöörin kanssa koko matkan Pois jäin taas kentän lähellä olevalla asemalla ja hyppäsin parkkipaikan ilmaisbussiin, jossa jouduin ottamaan valokuvan University of Texasin proffasta John Paulista, joka liikkuu ketterästi rollaattorilla ja etsii mielellään hieman kypsempää 60 + suomalaista naista. Kumma juttu että kaikki tyypit täällä on aina tohtoreita oman väittämänsä mukaan, mutta mutta... välittyvä fiilis ei aina ole sellainen! Parkkipaikalla vielä vaihto lentokentän ilmaisbussiin ja sitten Fort Worthin kentälle.
Tarinan opetus on lähinnä se, että näissä suurissa amerikkalaisissa kaupungeissa julkinen liikenne on äärimmäisen halpaa, sujuvaa ja joustavaa, jos pikkaisen viittii katsoa etukäteen vinkkiä vaikkapa interneetin ihmeellisestä maailmasta eikä aina ota vaan sitä taksia... Tietty taksikaan ei ole kallis, mutten välttämättä tykkää hirveesti kaikista niistä taksia ajavista helppoheikeistä.