Vielä pidempi purjehdus oli Anegadalta Jost Van Dykelle. Tuuli oli myötäinen, mutta aallot olivat kaksimetrisiä, mainingit nelimetrisiä korkeudeltaan ja 20 metriä pitkiä, joten minua ei saanut ruoriin millään – koko ajan sai olla tarkkana, mistä suunnasta seuraava aalto tulee ja mihin kääntää ruoria. Tästä keinuttamisesta ei tullut paha olo – se oli vain yksinkertaisesti tylsää; näytti siltä, että yksikään edessä oleva saari ei tule yhtään lähemmäksi, vaikka saimmekin juuri sillä purjehduksella kovimmat nopeudet mittariin. Se oli ehkä enemmän sitä suuren meren purjehdusta, mutta ainakin nyt ruorissa olossa minulle olisi ollut hieman liikaa virikettä, mutta notkuminen veneen reunalla oli taas hieman nukuttavaa.
Vihdoin kuitenkin olimme Jost Van Dyken saaren reunalla. Yritimme päästä kuuluisaan Foxy’sin ravintolan rantaan, mutta purjehduksemme oli kestänyt niin pitkään, että kaikki poijut näyttivät olevan varattuja, joten jouduimme suuntaamaan takaisinpäin, ja menimme Little Harbouriin.
Little Harbourissa oli samaan aikaan flotillapurjehdusveneitä, mutta vapaita paikkoja oli silti riittävästi. Heti päästyämme poijuun veimme hieman roskia maihin, ja katsastimme paikkoja. Laiturilla nainen jo kyseli, haluammeko tehdä illallisvarauksen. Hummerikauden ensimmäisen päivän ollessa kyseessä päätin tietenkin maistaa hummeria. Ennen illallista menimme vielä takaisin toisen rannan kautta ostamaan pullon valkoviiniä ja aamiaistarvikkeita veneelle.
Sydney’s Love and Peace – ravintola oli sisustettu kattoon ripustetuin sadoin t-paidoin, joissa kaikissa oli ravintolassa käyneiden venekuntien signeerauksia. Rannassa oli myös muutama t-paitoja myyvä kauppa.
Hummeri oli hyvää, ja sen lisukkeena oli kanelilla, sokerilla ja voilla maustettua maissia, joka iski suoraan makuhermoon. Paikassa oli erikoinen baarisysteemi; juomat sai itse hakea tiskin takaa ja merkata sitten vihkoon, mitä oli ottanut.
0 kyttääjää:
Lähetä kommentti