Anegada, littana saari

Pisin purjehdusmatkamme tähän mennessä oli Virgin Gordalta Anegadalle. Se on hyvin matala saari 24 kilometriä pääsaarten pohjoispuolella, ja juuri sen mataluus tekee purjehduksesta haastavan, sillä saari ei näy kauempaa, vaan pitää olla jo melko lähellä sitä, ennen kuin sen hahmottaa. Saarta kohti purjehtiessa ensimmäisenä näkyviin tulee merestä nousevia pieniä palmukasoja, jotka näyttävät aivan keitailta autiomaassa. Sitä paitsi meidän kiikarimme olivat surkeat! Saarella on vain yksi kohta, mihin voi mennä poijuun. Anegada on ainut Neitsytsaarista, joka on muodostunut korallista ja kalkkikivestä. Marinan poijuissa oli vain 7 muuta venettä. Kävelimme ensin tyhjän baarin eteen kyselemään, mistä saamme vuokrattua auton, ja mies neuvoi meidät viereiselle hotellille. Hotellillakin oli hiljaista – autovuokran olisi saanut noin 60 dollarilla päiväksi, mutta muutamalla dollarille pääsimme taksilla (eli lava-autolla, jossa oli kauheasti tärisevät penkit) toiselle puolelle saarta. Varasimme samalla pöydän illallista varten, ja ruoka piti tietää myöskin etukäteen. Sitten hyppäsimme snorklausvehkeet kainalossa auton kyytiin, ja rämistelimme pitkin tietä, jonka varrella einesti kiireettömiä lehmiä siellä täällä, kohti Loblolly Bayta.


Matka Loblollyyn oli niin rankka, että meidän piti nauttia ensin yhdet Bushwackerit janoon, ja toiset nautintoon, sekä syödä hieman evästä, ennen kuin kävelimme autiolle rannalle. Loblollyssa snorklaamisessa on se hyvä puoli, että siellä voi paitsi pulikoida uimarannan hiekassa, niin koralliriutat ovat vain muutaman polskauksen päässä rannasta. Aallot iskivät välillä suurina yli kauimpien koralliriuttojen.

Loblolly Bay

Hotellin rannassa meille oli katettu pöytä ihan rantaan ja kynttilät paloivat. Söimme taas kalaa, joimme viiniä ja ihastelimme kaunista iltaa. Hotellin omistaja, valkoihoinen nainen, sanoi, että rantalaiturilla oli juhlat, joten kävelimme sinne illallisen jälkeen. Laiturilla oli paljon ihmisiä, musiikki soi täysillä, baarista sai melkein mitä tahansa juomaa 3 dollarilla, ja suurissa teräsastioissa olevat ruuat tuoksuivat ja näyttivät herkullisilta – jos olisimme tienneet sen aiemmin, olisimme tulleet sinne syömään halvemmalla, aidommin ja varmasti paremmin. Paikallinen ”Kylän vanhin” ja ”mitään en oo ikinä ottanut, muuten vaan silmät seisoo päässä” – tyyppi kävi toivottelemassa meidät tervetulleiksi ja kertomassa hieman juhlan hyväntekeväisyyden tarkoituksesta. He keräsivät rahaa saarten suurimman joulukuusen hankintaa varten! Musiikki jäi vielä pauhaamaan, kun suuntasimme pimeässä takaisin veneellemme.