Aerofloppi

Suuressa kansainvälisyydessäni olen niinkin rajoittunut, että itäinen naapurimme on minulle täysin tuntematon, en ole jalallanikaan astunut kyseiseen maahan, ja ne osat Venäjää – mitä ne sitten ovatkaan – mitkä minua kiinnostaisivat, olisivat niitä jylhiä vuoristomaisemia, joista joskus näkee elokuvissa. En ymmärrä venäläistä kulttuuria, en halua ymmärtää, enkä osaa sanaakaan venäjää. Pidänkö venäläisistä? En tiedä. En? Tietenkin minua yleensä aina luullaan venäläiseksi ulkomailla ja joskus myös Suomessa, vaikken sellaiselta näytä omasta mielestäni. Itse tunnistan melko helposti venäläiset ulkonäöstä ja vaatteista. Mutta voihan olla, että kun saan oman Venäjän pään auki, niin loppua ei näy. Siihen asti tyydyn olemaan äärimmäisen ennakkoluuloinen kaikkea venäläistä kohtaan.
Venäjäkokemukseni liittyy Aeroflottiin kahtena lentona Moskovan Domodedovon lentokentän kautta, joka ainakin minun terminaalini osalta oli oikein siisti, moderni, näppärä ja ostosmahdollisuus-ja ravintolavalikoima oli mielestäni ihan hyvä. Kentällä oli ainakin kaksi ilmaista langatonta nettiyhteyttä. Olen joskus aiemminkin saanut ehdotuksina netistä varattaessani lennon Aeroflotilla, mutta jostain syystä olen sitä kavahtanut.

Ilmeisesti kone ei ainakaan pudonnut, koska olen tässä kirjoittamassa tätä? Aeroflot - emme putoa tälläkään lennolla.

Onhan minulla muitakin lentoyhtiöinhokkeja, kuten American Airlines Atlantin ylityksillä (ja no, okei, myös sisäisillä lennoilla), yleisesti Finnair (ei voi mitään, se on se palvelu...) kun taas suosikkejani ovat Southwest Airlines ja Virgin Atlantic. Ihan kalleimmista, hienoimmista lentoyhtiöistä minulla ei vielä ole kokemusta, kun pyrin kuitenkin matkustamaan mahdollisimman halvalla.

Ainahan se lentomatkustaminen on sitä samaa helvettiä, kun ei ole varaa matkustaa ensimmäisessä luokassa. Aeroflottiin astuessani kaikki lentoemännät poseerasivat punaisissa keinokuitupuvuissaan kuin suoraan muotilehden sivuilta repäistynyinä, mutta tämä poseeraus ei oikein vakuuttanut – uskottavuus karisi siihen paikkaan. Istumatilaa oli mielestäni hieman enemmän kuin normaalisti, koska istuessani polvet eivät ottaneet kiinni etuistuimeen. Leffavalikoima oli kohtalainen pitkälle lennolle. En tiedä, milloin kone oli viimeksi siivottu – edellisten matkustajien pikkuroskia oli runsaasti ainakin minun penkkieni edessä ja ikkunassa oli räkää. Viltti ei ollut sellainen ”pussissa” oleva, vaan sitä oli taatusti käyttänyt ties kuinka moni ennestään ja tyyny haisi tupakalle, vaikka sen ei kai pitäisi olla mahdollistakaan. Lentoemännät keskittyivät näyttämään pääasiallisesti hyvältä, kaikilla heillä oli suurta kultaista kultakorvarengasta, rusettia tukassa, blondattua hiusta, ja meikkiä naamassa niin, että varmasti niskoihin sattui. Kaikke tekeminen oli hirvittävän vaikeaa - vauvan korien laittamiseen ja peiton taitteluun meni monta minuuttia, kun sen peitonhan voi tosiaan origamitaitella monella eri tavalla, eikä mikään niistä ollut hyvä. Pikkuisella Irinalla ei korkokengistään huolimatta ollut mitään mahdollisuutta edes yrittää yltää laittamaan ylälokeroita kiinni. (Niin, en tiedä, onko se pahempi turvallisuustekijä, vaiko eräs Nancy Unitedin lennolla, jonka takapuoli oli niin leveä, että se otti kiinni molemmilla puolilla oleviin penkkeihin kiinni hänen kävellessään pitkin käytävää.) Sekä kuulutukset että otatko juomista – kyselyt olivat niin epäselvää englantia, että arvailuksi meni. Hymyä eikä katsekontaktia irronnut juuri keltään, ja minullekin ruokaa eteen lapannut Yana melkein kaatoi vedet syliini kun ei edes katsonut, minne mukiaan ojentaa.

Ruoka sitten. Ruuan hyvä puoli Aeroflotissa oli se, että se sopi täydellisesti koneen imagoon – siis samaa linjaa, joten odotukset eivät olleet korkealla. Lentokoneruokahan on nyt mitä on, mutta mielestäni suurin osa silti syötävää. Otin kana- ja kalavaihtoehdosta kalaa, mutta kala taisi olla pilalla, koska se maistui mudalle. Salaatti oli nuhjaantunutta ja siihen oli sekoitettu jotain epämääräistä tytinää, jonka veikkaan olevan jotakin lihahyytelöä. Syömättä jäi. Siinähän se sitten olikin, valkoinen muoviin pakattu muovinmakuinen sämpylä. Aamupala koneessa oli ihan samaa ruokaa! Siis sama lämmin ruoka kuin päivällinen, mutta tällä kertaa vaihtoehtoina oli myös sianlihaa! Kokeilin kanaa, jossa oli hiuksia. Siis kaksi pitkää hiusta. Mmmm, nam! Salaatti näytti siltä, että varmaan tulee maha kipeäksi.

Matkustanko uudelleen Aeroflotilla? Jos lento on tosi halpa, mutta otan kyllä omat eväät mukaan. Ja sen verran pisteenkerääjää minussa on, ja mielestäni Aeroflot ei kuulu mihinkään suurempaan kanta-asiakasohjelmaan, joten pitää harkita.

PS. Vaihtolentoon Venäjällä ei tarvita viisumia - esimerkiksi juuri mennessä Kiinaan. Joku valkoinen maahantulolappu meille jaettiin koneessa (en voinu jummartaa), täytin se, ja annoin transit-passintarkastuksessa, mutta kukaan ei sitä katsonut, ottanut eikä kyllä katsonut passiakaan.